Valmennukset
Päiväkirja

jalostuskäytössä, kilpailee aktiivisesti

ei saavutuksias

Aderyn



© MILLI, kiitos (kuvagalleria kilpailumenestyksen alapuolella)


Virallinen nimi Aderyn, Adi Rekisterinumero VH-
Syntymäaika 12.04.2009 (VHKR) 4 v. 12.04.2009 Rotu, sukupuoli Welsh sektio A tamma
Säkäkorkeus, väri 118cm, ruunikonkimo Painotuslaji Yleispainotus (60cm, heC)
Kasvattaja Catherine Bilson, Wales Omistaja weeram (eswen)


Adi oli ensimmäinen welsh mountain ponini pienen taukoni jälkeen, ja oli todella piristävää taas saada yksi kaunis ja siro pikkuponi ratsuponieni joukkoon. Adi saikin welsh innostukseni rytäkällä takaisin, kun sen jälkeen tunnuin ihailevan jokaista vastaan tulevaa welshiä - ja miettimään kuinka ihana niitä olisi kasvattaa ratsuponien ohella. Adi tulikin minulle täysin harkitusti valitsemistani vanhemmista, mutta sai aikaan aika paljon innostusta welshejä kohtaan.

Ade on mielenkiintoinen poni, joka ei lannistu helposti. Se rakastaa puuhailua kaiken parissa, eikä kyllästy yrittämään karkureissuja monenkaan epäonnistumisen jälkeen. Tämän piirteen vuoksi tallista saattaakin kuulua kolkutusta ja muuta vastaavaa kun Ade pyrkii ulos pienelle kävelylenkille, taikka vierailemaan tallin ruokavarastoissa. Sen kanssa saa siis olla tarkkana, että se pysyy karsinassaan eikä naapurin pellolla.

Adi ei kuitenkaan ole millään tasolla ilkeä, se on vain vauhdikas ja määrätietoinen, sekä luonnollisesti jääräpää. Se antaa ihmisen käsitellä sitä hyvin, eikä ole moksiskaan vaikka tulisikin hieman vääriä otteita, vaan jaksaa pysyä kärsivällisenä odotellen että tämä korjaantuu. Tietenkin väärissäkin otteissa on raja, joiden jälkeen ne alkavat mennä todella epämiellyttäviksi Adille, ja silloin hän kyllä keksii keinon ilmoittaa hienosti, että mikä tässä nyt oli asian ydin ja ehkä hieman antaa tälle opetuksenkin. Adin talutus tai muu vastaava ei kuitenkaan tuota sen kummempia ongelmia, vaan se kävelee hienosti vierellä.

Hoitaessa Adi seisoo nätisti paikallaan ja tutkii ihmisen liikkeitä ja sen tekemisiä. Sitä ei haittaa vaikka harjaus olisi tönkköä, todella kevyttä, hieman painokkaampaa tai mitä nyt ikinä mukavuuden rajoissa keksitäänkään. Adia voi muutenkin harjailla päivät pitkät, eikä se kyllästy tai ala äksyilemään - tietenkin tähän vaaditaan mukavuutta ja hyväkäytöksisyyttä myös siltä ihmiseltä joka tätä harjausta hoitaa. Kavioiden puhdistus ei ole ongelma eikä mikään Adin kanssa, vaan se nostaa kaviot hienosti pitäen ne itse ylhäällä. Varusteiden laitto sujuu näppärästi, satulassa luonnollisesti turpoaa maha ja suitsia laittaessa hampaat tuntuvat hetkeksi liimaantuvan kiinni toisiinsa.

Ratsastaessa Adi on reipas ja kuuliainen. Sillä on pehmeät ja kevyet askeleet, ja se jaksaa kuunnella ratsastajansa apuja ja pyrkii miellyttämään tätä parhaansa mukaan. Parhaimmille ratsastajille pidemmän päälle Adi voisi ainoana ponina käydä tylsäksi - sillä se oikeastaan tekee kaiken pyydetyn mihin vain pystyy, mutta jos joskus ratsastaa hieman kurittomammalla ponilla - on Adin kanssa meno sen jälkeen taivaallista, ja tuntuu että Adi tekisi asiat ajatuksen voimalla - sillä se äkkää asiat niin nopeasti pienistä istuntojenkin muutoksista. Adi on esteponina hyvä, se on ketterä ja omaa hyvän hyppytyylin, ja se pyrkii miellyttämään ratsastajaansa - mikä helpottaa radalla työskentelyä huimasti. Kouluratsastuksessa Adi on taitava, ja se näyttää kauniilta radalla askelluksensa kanssa.Adi on kouluratsuna yksinkertainen ja miellyttävä, se taipuu kauniisti ja tekee liikkeet loppuun asti parhaansa mukaisesti.

Kilpailutilanteessa Adi on jännittynyt ja innostunut, ja se rakastaa sitä tilannetta - outoa kyllä. Radalla työskentely riippuu ihan siitä miten siihen on valmistauduttu (lämmitely) ja tunteeko se Adin (tietää mistä naruista vetää). Jos kuitenkin selässä on tuttu ihminen, joka tuntee Adin ja tietää mistä se tekee mitäkin asioita - tietenkin hyvä lämmittelykin on tärkeä osa kilpailusuoritusta. Estekilpailuissa Adi on rennompi ja vapautuneempi, ja se nauttii kun radalla se saa päästää menemään ja irrotella oikein kunnolla. Koulukilpailuissa Adi on hillitympi, ja tietää ettei täälä kuulu hyppiä esteiden yli laukassa.

Sukutiedot

i. Cedrych
welsh sektio A, 110cm
ii. William, evm

ie.Cadi , evm


e. Vanity
welsh sektio A, 115cm
ei. Tudur, evm


ee. Vyvyan, evm



sukuselvitys

Jalostuskäyttö & jälkeläistiedot

Aderyn on jalostuskäytössä menestyneille, evm sukuisille ja welsh mountain (sekä satunnaisesi ratsuponijalostukseen) jalostukseen soveltuville oreille.


Kilpailumenestys

Alle merkitsemme vain sijoitukset, kaikkia kilpailuita voi näin tahtoessaan etsiä VRL'län tulosarkistosta tai kysyä omistajalta.
Sijoituksia on yhteensä 8.

31.08.2009 ERJ Daftomor, 70cm 3/30
01.09.2009 ERJ Daftomor, 70cm 4/30
02.09.2009 ERJ Daftomor, 70cm 1/30
22.08.2009 ERJ Krofnock Ranch, 50cm 6/72
02.09.2009 ERJ Gräslund, 70cm 2/50
06.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 4/35
10.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 5/35
22.09.2009 ERJ Veikeän Hevostila, 60cm 5/30

Kuvagalleria






© MILLI kiitos

Kaiken sivuilla olevan materiaalin © weeram 2009, ellei toisin mainita

Muistathan, että tämä on virtuaalihevonen