Valmennukset
Päiväkirja

jalostuskäytössä, kilpailee aktiivisesti

ei saavutuksias

William



© Vipeltäjä, kiitos (kuvagalleria kilpailumenestyksen alapuolella)


Virallinen nimi William, Wille Rekisterinumero VH-
Syntymäaika 11.06.2009 (VHKR)
3 v. 11.06.2009
Rotu, sukupuoli Welsh sektio b
Säkäkorkeus 120cm Painotuslaji Estepainotus (80cm)
Kasvattaja Elizabeth McAdam Omistaja weeram


Wille on tallin pienin, muttei taatusti huomaamattomin poni. Se pitää itsestään suurta älämölöä, ja pitää huolen että jokainen pieninkin ihminen huomaa sen. Se on komea ja suloinen poni, joka siis rakastaa huomiota ja on aika valmis tekemään mitä vain sen eteen. Toisaalta Wille on hurjan ponimainen sekä orimainen, ja sen käsittely ei ole helpoimmasta päästä - ellei sitten omaa itse suurta päättäväistä ja pippurista luonnetta, silloin teidät on luultavasti tarkoitettukin yhteen.

Hoitaessa Wille seisoo hieman kärsimättömänä paikallaan, antaa kuitenkin ihmisen tehdä kaikki toimen piteet rauhassa. Monesti se steppailee hieman paikallaan ja muuta, mutta jos sen ei anna häiritä tuskin mitään pahimpia komplekseja syntyykään. Kavioden puhdistus joskus saattaa tuottaa hieman erimielisyyksiä hoitajan ja Willen välille, mutta sen kummemmin se harvoin siinäkään hanttiin pistää. Varusteet ovat se osaalua, missä sen tulisuus tulee esiin ja se alkaa hieman vilauttelemaan hampaitaan ja heiluttelemana agressiivisesti sen häntää. Jos kuitenkin hoitaja on viileänä, eikä osoita huomiota sen kovisteluun, lopettaa Wille sen aikanaan ja antaa laittaa suitsetkin hienosti.

Wille on suloinen poni ratsastaa, se on reipas ja ponimainen, omaa paljon kivoja pukkeja ja muita viihdyttäviä piirteitä. Ellei ratsastaja omaa pippurisuutta ja päättäväisyyttä, ja ole hieman lapsenmielinen - ei yhdessä työskentelystä tule mitään. Willen kanssa pitää käyttää älyä ja viekkautta, jotta sen saa johdatettua ansoihin, joiden avulla se tottelee ratsastajaansa. Se kuitenkin osaa asioita, eikä se ole ihan täysi puupää. Jos sille saa käskyt hienosti läpi ja sen saa tottelemaan, tulee siitä todella miellyttävä poni ratsastaa. Sillä on pehmeät ja ripeät askeleet, ja se osaa hypätä ja hyvin. Se hyppää suloisesti ja pienesti, kuitenkin todella pehmeästi. Se on radalla ketterä, ja jos on päässyt sen niskan päälle ja sinä olet sen pomo - on se radallakin hyvä ja tottelee parhaansa mukaan.

Estekilpailuissa se on jännittynyt ja hieman hermoheikko, mutta tutulla ja rauhallisella ratsastajalla sekin saadaan rauhoittumaan ja toimimaan radalla parhaimman mukaan. Radalla se saattaa kuitenkin jännittävällä ratsastajalla monesti kieltää, joten ratsastajan pitää oikeasti olla rauhallinen. Jos hyvin käy, molemmat pysyvät rauhallisena ja toimivat hyvin yhteen saaden Willen parhaat puolet esiin.

Sukutiedot

i. Cynwyl
welsh sektio B, 122cm
ii. Cedrych, evm

ie. Cristyn, evm


e. Ceri, evm
welsh sektio B, 120cm
ei. Coel, evm


ee. Cerian, evm



sukuselvitys

Jalostuskäyttö & jälkeläistiedot

William on jalostuskäytössä menestyneille, evm -sukuisille ja welsh sektio B poneille sekä ratsuponijalostukseen soveltuville tammoille.

Kilpailumenestys

Alle merkitsemme vain sijoitukset, kaikkia kilpailuita voi näin tahtoessaan etsiä VRL'län tulosarkistosta tai kysyä omistajalta.
Sijoituksia on yhteensä 19.

02.06.2009 ERJ kutsu 60cm 1/50
07.06.2009 ERJ kutsu 60cm 5/50
06.06.2009 ERJ kutsu 60cm 2/50
17.08.2009 ERJ Veikeän Hevostila, 70cm 7/50
06.09.2009 ERJ Shreed, 70cm 3/40
16.08.2009 ERJ Chennye, 40cm 6/46
17.08.2009 ERJ Chennye, 40cm 1/46
22.08.2009 ERJ Krofnock Ranch, 50cm 4/72
02.09.2009 ERJ Gräslund, 70cm 6/50
01.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 3/35
02.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 2/35
04.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 3/35
05.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 4/35
06.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 2/35
07.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 4/35
07.10.2009 ERJ Stud Monument, 80cm 3/35
21.09.2009 ERJ Veikeän Hevostila, 80cm 4/30
22.09.2009 ERJ Veikeän Hevostila, 80cm 4/30
25.09.2009 ERJ Veikeän Hevostila, 80cm 5/30

Kuvagalleria







© Vipeltäjä, kiitos

Kaiken sivuilla olevan materiaalin © weeram 2009, ellei toisin mainita

Muistathan, että tämä on virtuaalihevonen