
Siljan Sitronella "Nella" VH-, tummanruunikko suomenpienhevos tamma 143cm
Syntynyt 02.11.2008, ikääntyy VHKR'rän mukaan (TÄYTTI 4 - VUOTTA 02.02.2009, JA 5 -VUOTTA 02.03.2009)
Kilpailee aktiivisesti esteratsastuksessa aina 110cm asti
Nellan on kasvattanut Siljan Suomenratsut ja nykyinen omistaja on weeram
I'll follow you until you love me
En ole ikinä kokenut itseäni suomenhevosten rakastajana, enkä pahemmin niiden suhteen ole sanonut eitä enkä juuta, jotenkin vain se ei ole tuntunut minulle sopivalta rodulta. Siljan Suomenratsut oli kuitenkin ollut minulle sellainen talli, jossa tykkäsin vierailla ja ihailin sitä suuresti - vaikka kasvatusrotu ei ehkä ollut eniten minua. Kun kuitenkin siinä lueskelin myyntilistoja, ja ihan sattumalta silmääni osui topikki jossa myytiin vanhempia Siljalaisia. Katselin kasvatteja, eikä mikään säväyttänyt pahemmin - vaikka olivatkin kaikki todella hienoja yksilöitä. Kun kuitenkin tämä pieni ja kirpakka Nella osuis ilmääni - tiesin että tämä oli yksi ainoista suomenhevosista (taino suomenpienhevosista) joita olin ikinä tahtonut sen kummemmin. Ensinäkin, se oli ponikokoinen, uskomattoman suloinen ja vielä estepainotteinen. Kiusausta oli mahdoton vastustaa, joten laitoin tarjousta ja odottelin tuskallisesti vastausta, ja tässä sitä ollaan - matkalla uusiin kokemuksiin Nellan kanssa.
Olet varmana useastikin kuullut niistä kirpakoista, menevistä ja hieman tolkuttomista hevosista - jotka tuntuvat omavaan liikaa energiaa ja liikaa halua ihan kaikkea kohtaan. Ainoa hyvä puoli on se, että Nellan kanssa ei oikeastaan ole mahdollista tylsistyä. Sen kanssa saa nimittäin olla koko ajan menossa jonnekkin, tai pitää huolta että Nella ei mene minnekkään. Nella on kuitenkin loppujen lopuksi herkkä, eikä se kestä kovia otteita ja muutenkin vaatii kaiken pehmeän käden kautta. Vaikka sen energiataso ja kirpakkuus saattaisivat välittää muuta, ei Nellan kanssa niistä huolimatta kannata lähteä liian tiukalle tielle - muuten yhteistyöstä ei tule kyllä yksinkertaisesti mitään.
Nella ei ole helpoimpia poneja käsitellä, ja monesti ihmiset lähtevätkin hieman väärällä mielellä touhuamaan tämän kanssa. Monesti ajatellaan siron ja pienemmän suomenpienhevosen olevan hieman helpompi luontoinen ja lauhkeampi, eikä lainkaan tällainen kuin Nella. Nella nimittäin on kirpakka ja todellakin vaatii pehmeäkätisen ihmisen, joka ei liioin lähde kuitenkaan löysäilemään. Nellan kanssa pitää pitää siis selvät rajat, mutta ne pitää vetää yksinkertaisen napakasti - muttei kuitenkaan voimakeinoin. Nella kuitenkin antaa itsensä käsittelyn siinä mielessä tehdä helposti, ettei se ole agressiivinen tai muuta. Se kyllä steppailee sinne tänne ja luulee itseään todella hupaisaksi tämän piirtene johdosta, todellisuudessa se ole ihan niin hauskaa kuin mitä neito itse luuleekaan. Jos kuitenkin ottaa oikeanlaisen asenteen ja jaksaa oikeasti pysyä päättäväisenä ja tiukkana - on lopputulos useimmiten hyvä.
Nella seisoo hoitaessa hieman malttamattomasti, joissain määrin se seisoo kuin patsas ja joskus se taas aloittaa hienon steppirutiininsa. Se jaksaa odottaa pitkänkin hoidon, jos vain ihminen pystyy varomaan varpaitaan ja ymmärtää ettei tällainen ilopilleri vain malta olla paikallaan. Itse hoitoon Nella ei kommentoi mitenkään, sitä ei haittaa harjaako ihminen lujaa vai pehmeästi, pitkin vai lyhyin vedoin vai harjaako se ollenkaan. Kaviotkin se tajuaa hienosti nostaa itse, eikä se vaadi mitään maanittelua tai suuria käsilihaksia jotta ne saisi puhtaiksi. Ainoa vaihe josta Nella ei pidä, on hännän selvittäminen - tätä ei kuitenkaan onneksi ihan joka kerta tehdä. Päänharjauskin sujuu mallikkaasti - ja varusteet menevät siinä samassa. Tietenkin maha turpoaa kun satula tulee, ja pää hengaa hetken ylempänä kun joku yrittää sille suitsia laittaa.
Nella on reipas poni ratsastaa, ja sillä riittää energiaa pitkän aikaa. Se rakastaa vauhtia, ja se ei tykkää yhtään jos joku pyrkii hillitsemään ja hidastamaan sen suurta lahjaa. Se kuitenkin osaa hidastaa, kun ratsastaja näin oikeasti tahtoo, monesti tätä pitää vain vakuutella pariin otteeseen jotta sitä vauhtia oikeasti tippuu mittarista. Nella vaatii pehmeät avut, ja muihin apuihin kuin hidastamiseen se reagoi useasti nopeasti. Ratsastuksen aikana hidastuskin tulee hetkittäisesti nopeammin, ja mitä enemmän sitä työstää - sen nopeammin se siihenkin reagoi. Sillä on todella ponimaiset askeleet, ja monesti jotkut ihmettelevätkin että onko se ihan oikeasti suomenhevonen - vai new forest suomenhevosen vartalossa. Kun kuitenkin päästään esteratsastukseen, tulee esille ponimaisuuden hyödyt, kun se sumenhevosten suurten liikkeiden sijaan menee ketterästi ja nopeasti radalla. Nellan hyppytyyli on muutenkin ihailtava, se on liitävä, tasapainoinen ja pehmeä. Se vaatii esteradalla paljon paljon ohjailua ja vauhdin laskemista, vaikkakin etäisyydet se osaakin taitavasti aika pitkälti ratsastajan tuella itsekin katsoa.
Kilpailutilanteessa Nella on rentoutunut ja energinen, se tykkää tilanteesa ja nauttii siitä jokaisella kehonsa luulla ja osalla. Se loistaa radalla hyvällä ja tutulla ratsastajalla, ja oikeastaan hyppää paremmin kilpailutilanteessa. Johtuneeko siitä että se on innostuneempi, vai siitä että se tajuaa kymmenien - mahdollisesti satojen näkevän mokansa ja virheensä. Näin kuitenkin on, että Nella on uskomattoman mukava kilpakaveri - vaikka pidemmälläkin tähtäimellä. Nellalal voi myös hyvin kilpailla nuoremmat sekä vanhemmat, onhan se vahva hevonen ponikoossa.
Leather and jeans, garage glamorous
We're plastic, but we'll still have fun
Sitronella saa 3 varsaa kilpailu-uransa aikana, ja kilpailu-uransa sekä toivottavien arvonimien jälkeen mahdollisesti 1-2 jälkeläistä. Tällä hetkellä Sitronella ei ota vastaan oreja, mutta jos mahdollisesti kiinnostaa, tietenkin mailitse (weeram@riitaisa.net) voi ottaa yhteyttä asiaan liittyen.
• Kun Nella siirtyy jalostuskäyttöön, hän ottaa vastaan menestyneita
suomenpienhevosoreja.
Ready for those flashing lights

KAIKEN MATERIAALIN ELLEI TOISIN MAINITA © WEERAM 2009, NELLAN KUVIEN © SILJAN SUOMENRATSUT 2009, KIITOS
SILJAN SITRONELLA ON VIRTUAALIHEVONEN