
Säännöt
Laatuarvostelussa arvostelemme ratsuponit yksilöllisesti rakenteen, kilpailumenestyksen, luonnekuvauksen, suvun & jälkeläisten sekä muun menestyksen & valmennusten/päiväkirjamerkintöjen perusteella. Ponit keräävät jokaiselta äskettäin mainitulta saralta tietyn määrän pisteitä, ja niiden perusteella se palkitaan joko ensimmäiselle, toiselle, kolmannelle tai neljännelle sijalle.1. osa - rakenne, enintään 30p.
Rakenneosiosta poni voi saada enintään 30 pistettä, ja tässä vaiheessa rakenteen arvostelee kaksi tuomaria. Myös ratsastuskuvallisten ponien rakenne pyritään katsomaan parhana mukaan, katsoen hieman erilaisilla periaatteilla kuin poneilla jotka omaavat rakennekuvan. Molemmat tuomareista antavat pisteitä 0 - 15, ja kummankin tuomaroitua pisteet lasketaan yhteen ja poni on saanut rakenneosiosta pistemääränsä.2. osa - luonnekuvaus, enintään 32p.
Luonnekuvauksesta pisteitä saa sen mukaan, miten luonne on kirjoitettu. Tässä vaiheessa ei vaikuta ponin varsinainen perusluonne (se, onko se kiltti mamman poika vai kiukkupussi) vaan katsomme ponin persoonallisuutta ja luonteen aitoutta (eli ei siis lentäviä pinkkejä poneja). Katsomme myös oikeinkirjoitusta ja pituutta, pituus ei kuitenkaan ole oikeinkirjoituksen kanssa se, mikä karsii suurimmat pisteet pois luonnekuvauksen pisteistä. Luonteen ei tarvitse olla mitään kahtakymmentä A4, vaan se, että luonne on enemmän kuin 2 lausetta pitkä vaikuttaa.3. osa - kilpailumenestys, enintään 40p.
Kilpailumenestys arvoidaan ponin painotuslajin perusteella. Sijoitukset 10 sijoitukseen asti menee niin, että poni saa kustakin sijoituksesta yhteensä 0,5 pistettä. Pisteet sijoituksista 10 - 20 saa poni tällöin kustakin sijoituksesta 1 pisteen. Näin ollen ponilla, joka omaa 20 sijoitusta, on tässä vaiheessa saanut yhteensä 15 pistettä. Tästä eteenpäin kukin sijoitus tuo ponilla 1,5 pistettä aina 35 sijoitukseen asti (= 22,5p.). Tässä vaiheessa poni, joka on kerännyt itselleen 35 sijoitusta, on kerännyt 37,5 p. Jos poni on kuitenkin saanut yli 36 pistettä, saa se siitä suoraa 2,5 pistettä. Näin ollen poni on saanut täydet pisteet.4. osa - suku & jälkeläiset, enintään 30p.
Poneille annetaan pitseitä vanhempiensa kilpailumenestyksen sekä jälkeläistensä kilpailumenestyksen puolella. Suvullisilla katsomme paremman vanhemman menestystä niin, että jos sillä on 5 - 10 sijoitusta, se saa 5 pistettä, jos on 10 - 20 niin 10 pistettä ja jos sillä on 20 - 30 sijoitusta niin se saa yhteensä 15 pistettä (= täydet). Jos kuitenkin vanhempi saa sijoitusten mukaan vaikka 10 pistettä, mutta omaa esimerkiksi VIR MVA Ch arvonimen, se saa siitä yhden lisäpisteen. Vanhemmat, jotka saavat sijoituksista suoraa täydet, voivat kumpikin saada arvonimistään tai laatuarvostelu palkinnoistaan pisteen, mutta vain kaksi palkintoa huomioidaan. Maksimipisteet 17 pistettä. Nämä 2 pistettä ovat ekstapisteitä, eli varsinaisesti täydet ovat 15 pistettä.5. osa - arvonimet, päiväkirjamerkinnät & valmennukset, enintään 10p.
Kustakin yllä mainitusta kohdasta on mahdollisuus saada 1 piste, enintään on mahdollista saada 10 pistettä. Tähän määrään voi siis sisältyä 5 valmennusta, 2 merkintää, ja 3 arvonimeä.Lopulliset pisteet, enintään 142p.
Lopuksi kaikki pisteet lasketaan yhteen, ja saadaan lopullinen piste tulos. Palkinnot jaetaan seuraavasti:
- I palkinto - yli 80% pisteistä (yli 113p.)
- II palkinto - yli 60% pisteistä (yli 85p.)
- III palkinto - yli 40% pisteistä (yli 57p.)
- IV palkinto - yli 15% pisteistä (yli 21.5p.)